Energiaa - tietoa ja tarinoita energiasta Savon Voima
Kotona 23.5.2018

Aurinkopaneelit tuovat tuottoa taivaalta – aurinkosähkö on Kartanogolfille kannattava sijoitus

Savon korkeudella aurinkopaneelit tahkoavat liki ilmaista sähköä jopa yhdeksän kuukautta vuodessa.

Viimein on taivas sininen sadepäivien jälkeen. Petteri Ruuskanen painaa aurinkosähkövoimalan näyttötaulun painiketta. Esiin ilmestyy numeroita.

Ne paljastavat, että vajaassa vuodessa eli kesäkuun 2017 lopusta, jolloin Joroisten Kartanogolf Oy:n aurinkosähkövoimala käynnistettiin, on laitteisto tuottanut sähköä yli 10 000 kilowatti­tuntia. Se lähentelee tasoa, joka kuluu 120-neliöisen sähkölämmitteisen omakotitalon lämmittämiseen vuodessa.

Tänään ollaan vasta aamupäivässä, joten etelään suunnatut paneelit eivät ole parhaassa kulmassa aurinkoon nähden. Siitä huolimatta voimalan tuotto on nyt reilut 17 kilowattia. Puolen päivän tienoilla tuotanto saattaa ylittää jo oman kulutuksen. Silloin alkaa ylijäämäsähköä virrata voimalasta Savon ­Voiman verkkoon.

Kartanogolf, aurinkopaneelit

Kannattava sijoitus

Oma aurinkosähkövoimala on Joroisten Kartanogolf Oy:lle hyvä sijoitus, toimitusjohtaja Petteri Ruuskanen sanoo. Voimala tuottaa sähköä keväästä pitkälle syksyyn. Sydäntalvella sähköntuotanto on käytännössä nolla, mutta tämä sopii golfkentän vuodenkiertoon hyvin, sillä talvella on kenttäkin suljettu.

Kesällä eniten sähköä syö viheriöiden kastelujärjestelmä ja toiseksi eniten ravintola kylmälaitteineen. Nurmia kastellaan tarvittaessa jopa päivittäin – tai oikeammin öisin, sillä sadetus pyritään hoitamaan silloin, kun pelaajat ovat poissa nurmilta. Noin 37 kilowatin pumppu nostaa vettä läheisestä joesta. Kentän noin 65 hehtaarin kokonaispinta-alasta on sadetuksen piirissä noin 20 hehtaaria. Vettä kuluu vajaa satatuhatta kuutiota kaudessa.

Kastelu on tarkkaa puuhaa, Ruuskanen selvittää. Se aloitetaan, kun viheriöille alkaa ilmestyä kuivia laikkuja, ja jatkuu vain niin pitkään, että nurmi jälleen vihertyy. Samaa tarkkaa linjaa noudatetaan lannoittamisessa.

– Emmehän ole heinänkasvattajia, Ruuskanen naurahtaa.

Kauden aikana lähes kaikki aurinkosähkövoimalan tuottama sähkö kuluu omassa käytössä, mikä on ideaali tilanne.

Ympäristöarvot edellä

Kartanogolf on satsannut ympäristöystävälliseen toimintaan jo vuosia, ja tämä on myös huomattu. Vuonna 2013 kentän Kesäkartano-ravintola sai Joutsenmerkin. Vuonna 2017 kenttä palkittiin Suomen Golfliiton ympäristöpalkinnolla. Lisäksi Kartanogolfille on myönnetty arvostettu kansainvälinen golfkenttien ympäristösertifikaatti GEO, yhtenä harvoista suomalaiskentistä.

Satsaus aurinkoenergiaan jatkaa Petteri Ruuskasen mukaan tätä määrätietoista työtä.

– Toki aurinkosähkö on myös imagollinen asia. Pelaajat kiertävät monia kenttiä ja vertailevat niitä. Vasta harvalla kentällä on oma aurinkovoimala.

Kartanogolfin mailla aurinkopaneelit ovat hyvin pelaajien näköpiirissä. Etenkin viimeisellä väylällä ne osuvat silmään väistämättä ja jättävät positiivisen mielikuvan kentästä ja yrityksen toiminnasta, Ruuskanen pohtii.

Jatkossa kentälle ehkä tehdään näyttötaulu, jossa voisi pyöriä voimalan sähköntuottolukemien ohella vaikka säätietoa, hän ideoi. Ja jos aurinkosähköä tarvitaan tulevaisuudessa lisää, on klubirakennuksen etelään antava katonlape vielä kokonaan käyttämättä.

Aurinkoenergian imago­etu on Petteri Ruuskasen mielestä merkittävä kaikkien muiden hyvien puolien lisäksi.

Sujuvasti toimitettu

Kartanogolf valitsi aurinkosähköjärjestelmän suunnittelijaksi ja toimittajaksi Savon Voiman. Ruuskasen mukaan valinta perustui paitsi pitkään asiakassuhteeseen myös siihen, että Savon Voimalla on vankka kokemus aurinkosähkövoimaloiden toteuttamisesta

Kartanogolfin aurinkosähkövoimala on järeämpi, kuin pientaloihin tarjottavat järjestelmät. Voimalan huipputeho on reilut 22 kilowattia ja se yltää noin 18 000 kilowattitunnin vuosituotantoon.

Järeydestä huolimatta oli paketin hinta Ruuskasen mukaan kilpailukykyinen. Kokonaisinvestointi jäi vajaaseen 25 000 euroon. Valtion myöntämä aurinkoenergiatuki kattoi summasta neljänneksen. Investoinnin kuoletusaika jää noin kymmeneen vuoteen.

Kartanogolf tilasi voimalan asennuksineen avaimet käteen -periaatteella. Ruuskanen naurahtaakin olleensa työmatkalla asennuksen aikaan.

– Kun palasin, olivat paneelit katolla, voimala valmiina ja laskukin oli sovitun mukainen. Sujuvaa toimintaa.

Järeä järjestelmä

  • Kartanogolfin aurinkosähkövoimala on Savon Voiman YritysVoima-järjestelmä.
  • Voimalassa on 84 aurinkopaneelia ja järjestelmän huipputeho on reilut 22 kWp.
  • Paneelimäärä lähes täyttää talousrakennuksen noin 130 neliön katonlappeen.
  • Voimalan laskennallinen sähköntuotto vuositasolla on noin 18 000 kWh.

Pyydä tarjous aurinkosähköjärjestelmästämme! Saat kaiken tarvittavan yhdessä paketissa. 
Osallistu samalla 6 300 euron aurinkovoimalan arvontaan.

Lisää tietoa aurinkopaneeleista

Jätä kommentti tästä artikkelista

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Sähkösopimuksiin tai asiakkuuteesi liittyvissä asioissa ota yhteys asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@savonvoima.fi

*
*

Lisää luettavaa

Käytä sähköisiä pihakoneita vain poutapäivinä – lue vinkit turvalliseen käyttöön

sähkötakalla lisälämpöä

Sähkötakalla saa helposti lisälämpöä ja tulen tunnelmaa

Näin kokataan painekattilalla

Painekattila säästää reilusti aikaa ja energiaa – mutta millaista on kokata painekattilan kanssa?

mihin polttopuut voi varastoida

Mitä kuivempi puu, sitä suurempi lämpöarvo. Mihin polttopuita voi varastoida?

miksi koivu on parasta polttopuuta

Miksi koivua pidetään parhaana polttopuuna? Millaiseen käyttöön eri puulajit sopivat?