Energiaa - tietoa ja tarinoita energiasta Savon Voima
Verkossa 22.11.2017

Verkkoyhtiöt harjoittelevat suurhäiriöiden varalta: JÄÄTYVÄ 2017 -suurharjoitus toi esiin tiedottamisen haasteet ja tärkeyden

Sähköverkkoyhtiöt yhdessä muiden organisaatioiden kanssa harjoittelevat säännöllisesti selviytymistä tilanteista, joissa yhteiskunnan perustoiminnot ovat lamaantuneet syystä tai toisesta. Tuorein tällainen harjoitus, Jäätyvä 2017, järjestettiin Pohjois-Savossa lokakuun alussa.

Harjoituksen taustana oli oletettu tilanne, jossa jäätävä talvimyrsky aiheutti laajan sähkönjakelun häiriön, joka kohdistui sekä paikalliseen että valtakunnalliseen sähköverkkoon ja lamautti pitkäksi aikaa yhteiskunnan perustoiminnot. Edellinen vastaava harjoitus järjestettiin Rovaniemellä ja sen ympäristössä vuonna 2014.

Lähes puolitoista vuotta valmisteltuun Jäätyvä-harjoitukseen osallistui yli 400 henkilöä yli kymmenestä organisaatioista. Harjoituksen aikana osapuolet viestivät toisilleen tuhansilla yhteydenotoilla. Suurelle yleisölle harjoitus ei silti näkynyt, sillä jokainen organisaatio osallistui siihen omalla toimipaikallaan, suuri osa omien arkitöidensä ohessa, eikä sähköjä tosiasiassa katkaistu mistään.

– Suurharjoitus onnistui hyvin, summaa harjoituksen ohjausryhmän puheenjohtaja Petri Nieminen Huoltovarmuuskeskuksesta. – Kehitettävää löytyi lähinnä eri tahojen kyvystä hyödyntää viranomaisten viestintäkanavia keskinäisessä viestinnässään. Harjoituksessa sähkö- ja televerkkojen vikaannuttua normaalit viestintävälineet lakkasivat toimimasta, jolloin siirryttiin käyttämään viranomaisten viestintäkanavia. Fingrid Oyj:n valvomopäällikkö Arto Pahkin lisää kehitettävää löytyneen siitä, miten eri osapuolet viestivät keskenään niin, että kukin ymmärtää tilanteet oikein. – Harjoituksen johtamisjärjestelmä toimi nyt erittäin sujuvasti, Pahkin kiittää.

Jäätyvä 2017 -harjoituksen toteutuksesta vastasi Huoltovarmuusorganisaation Voimatalouspooli, ja siihen osallistuivat kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj, Huoltovarmuuskeskus, Puolustusvoimat, Yleisradio, Poliisi, Siilinjärven kunta, Kuopion kaupunki, Savon Voima Verkko Oy, PKS Sähkönsiirto Oy, Kuopion Sähköverkko Oy, Kuopion Vesi, Pohjois-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, ST1 ja teleyhtiöt.

Jätä kommentti tästä artikkelista

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Sähkösopimuksiin tai asiakkuuteesi liittyvissä asioissa ota yhteys asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@savonvoima.fi

*
*

Lisää luettavaa

Uusi Kaukolämpö Huoleton -palvelu

Salahmin vesivoimalaitoksen tuotantoteho tuplaantui Vieremällä

Säävarman sähköverkon rakennuskohteet 2019

Mitä tapahtuisi, jos sähkökatko kestäisi valtakunnassa koko vuorokauden? – 24 tuntia ilman sähköä

faktoja veroista ja siirtohinnoista

Näin sähkönkäyttäjä ruokkii verokarhua – faktoja veroista ja sähkön siirtohinnoista